Varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija

Tule tekemään kanssamme tulevaisuuden Järvenpäätä! Rakennamme sujuvaa arkea 1 500 ammattilaisen voimin. Täällä kaikilla on mahdollisuus oppia ja kehittää omaa työtään. Me Järvenpäässä innostumme valmentavasta työotteesta, yhteisöohjautuvuudesta, oppimisen mahdollisuuksista sekä joustavasta työkulttuurista.

Olisitko sinä Järvenpään kaupungin uusi VARHAISKASVATUKSEN ERITYISASIANTUNTIJA?

Varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija toimii varhaiskasvatuspalvelujen tukena ja osallistuu järvenpääläisen varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Erityisasiantuntija hankkii ja tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi, valmistelee ja koordinoi erilaisia projekteja ja kehittämishankkeita, sekä vastaa muista sovituista suunnittelu-, valmistelu- ja arviointitehtävistä. Tehtävänkuva on kehittyvä, ja siihen tulee todennäköisesti kuulumaan jatkossa esimerkiksi varhaiskasvatuksen koulutusten suunnitteluun ja koordinointiin, oppilaitosyhteistyöhön sekä palveluohjaukseen liittyviä työtehtäviä.

Arvostamme kehittämismyönteisyyttä sekä itsensä johtamisen taitoja, ja toivomme, että olisit oma-aloitteinen työssäsi.  Tiedolla johtamisen hallitsemisesta on hyötyä tehtävässä menestymisen kannalta. Odotamme, että olet innostunut ja kiinnostunut oppimaan uutta.

Edellytämme kokemusta varhaiskasvatuksesta ja toivomme kokemusta myös varhaiskasvatuksen hallinnossa työskentelystä. Edellytämme taitoa hahmottaa nopeasti laajoja kokonaisuuksia ja priorisointi kykyä. Paineensieto kyky ja ongelmanratkaisutaidot tulevat tarpeeseen.  Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto.

Miksi tulisit meille Järvenpäähän? Hyvä kysymys! Tarjoamme sinulle hyvän mahdollisuuden päästä kehittämään järvenpääläistä varhaiskasvatusta sekä omaa työtäsi ja osaamistasi. Hallinnon työtiimissä sinua odottaa innostunut ja eteenpäin katsova porukka, jonka intohimona on laadukkaan varhaiskasvatuksen kehittäminen.

Lisätietoja tehtävästä antaa Hanna-Leena Holmström, p. 0403152656 tai hanna-leena.holmstrom@jarvenpaa.fi.

Virka on vakituinen ja alkaa 24.5.2021 tai sopimuksen mukaan. Mikäli kiinnostuit, jätä hakemus 13.5.2021 klo 15 mennessä!

Palvelussuhteen ehdot:

  • Palkka on kokemuksesta riippuen 3281.35 €/kk-3543.86€/kk
  • Sopimusala KVTES
  • Koeaika 6kk
  • Lääkärintodistus esitettävä

Hakuaika alkaa: 29.04.2021 13:00Hakuaika päättyy: 13.05.2021 15:00

Jaa ilmoitus